maanantai 7. joulukuuta 2015

Arkistoista: omistaminen

(Tämän olen kirjoittanut aiemmin tänä vuonna, elokuussa. Haluan näköjään ennen vuoden loppua postata näitä vanhoja kirjoituksia pois alta. En halua heittää niitä hukkaan, vaikka niiden heijastelemat tunteet ovatkin ehkä jo muuttuneet. Muistuttakoon tämä siitä, että kaikki on liikkuvaista eikä mikään pysyvää.)

Paikkoihin pinttyy kaihoa. Joskus vaelsin Holyroodiin ja katsoin rinteitä sillä silmällä kuin rakastettua katsotaan: siten, että ollaan saavuttu kotiin, pitkään ulos hengittäen.

Nyt olen istunut siellä liian monesti auringon laskiessa, ihmisten viimeisiä iltoja. On vain melankolista, lepakoita, vanhan luostarin rauniot, joista niistäkin tulee mieleen vain kuolema ja ajan kuluminen. Holyrood on nyt yksinäisyyttä. Kiipeämme sinne Rochellen viimeisenä iltana, istumme kosteaan maahan muovipussien päälle, ja linnan yllä ammutaan jokailtaiset ilotulitukset.

(Tajuan kirjoittaneeni tämän edelliseen kirjaani, silloin kun en edes vielä tiennyt olevani muuttamassa koko kaupunkiin. Täytynee alkaa varomaan mitä kirjoittaa. )

Vaellan sinne pakkomielteisesti tämänkin jälkeen, yritän nähdä rinteet samalla tavalla kuin vuosi sitten. Löytää sen saman romantisoidun kodin tunteen.

Ei sitä löydy.
Maisema on muuttunut.

Ei maisema ole muuttunut.
Minä olen muuttunut.

Sitten luovutan.
Annan Arthur's Seatin ja ympärillä selfieitä räpsivien turistien näyttää uudelta.
Annan niiden heijastelemien tunteiden muuttua sellaisiksi kuin ne nyt ovat.

Mikään ei räjähdä, vaikka en yritä väkisin omistaa tätä maisemaa. Ei se minun ole, mutta ei siitä sakoteta. En minä tiedä kuulummeko me yhteen, mutta ehkä voin lakata ajattelemasta sitä koko ajan, vaatimasta basaltilta jotain abstrakteja rakkaudenosoituksia.

Kotona katson kuvaa rantaveteen huuhtoutuneesta syyrialaisen pakolaistytön kalpeasta ruumiista. Kameran salama piirtää kylkeen valojuovan. Ehkä viisivuotias. Näyttää nukkuvan.

Joku jakaa facebookissa new age-tyyppisen "saat mitä ajattelet, toteuta unelmasi" -linkin.

Tiedän, että näiden asioiden on tarkoitus mahtua saman maailman alle, mutta välillä niiden kontrasti iskee vyön alle.


 





2 kommenttia:

  1. "En minä tiedä kuulummeko me yhteen, mutta ehkä voin lakata ajattelemasta sitä koko ajan"

    Kiitos tästä tekstistä & erityisesti tästä lainista! Tää on tosi hyvin sanottu & lisäksi jotain, minkä voisin muistaa paremmin suhteessa toisiin ihmisiin. Ja tietty paljoon muuhunkin, ajankohtainen aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Helposti sitä jää (/minä jään) kiinni näihin ajatusketjuihin, joissa kelailee koko ajan "mutta mitä tää TARKOTTAA", vaikka se lopulta vaan vie turhan paljon tilaa kaikelta muulta :)

      Poista