keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

summertime - the living is uneasy

Tähän mennessä tapahtunut --

On kesä - Skotlannin kesä, Brittein kesä: kun aamulla vilkaisee ikkunasta ei voi tietää onko auringonpaiste vain hämäystä ja ulkona pakkasta; sää vaihtuu viiden minuutin välein sateesta auringonpaisteen kautta rakeisiin,

ja nyt, kun kerrankin on 28 astetta, tuntuu epätodelliselta eikä ulos melkein uskalla laittaa shortseja, eikä pelkästään sen takia että jalkojen iho näyttää pakastebroilerilta,
mutta onneksi neljään mennessä on jo alkanut tuulla niin paljon että pitää hakea kirpputorilta hätäapufarkut joihin vaihdan Starbucksin vessassa,

kummallakaan kielellä ei enää osaa kirjoittaa,
jatkuvasti tekee mieli kahvia,
uusi kämppis on niin kaunis että sen ympäri tekee mieli kietoa käsivarret joka kerta kun on sen lähellä keittiössä,
joskus saattaa jopa hakeutua keittiöön ihan vaan sen takia että se on siellä,
ja se alkaa hyräillä hellyttävästi täyttääkseen hiljaisuuden joka kerta kun keskustelussa on tauko,
eikä tällaisia asioita pitäisi tietenkään huomata.

Välillä pitää lähteä kaupungista nähdäkseen uusia paikkoja ja vanhoja paikkoja ja maatakseen ystävän puutarhassa,
ja sitten aloitan sen taas - jos mää asuisin täällä, niin tänne mää tulisin kahville... ikään kuin asiat paranisivat paikkaa vaihtamalla,
ja kahvilan viereisessä pöydässäkin tytöt keskustelevat huokaillen - -  I miss London, because Bristol just feels like a smaller version of it,
mikään ei koskaan ole tarpeeksi suurta, ei niin suurta kuin mielikuvissa

Ja kun palaa, palaa arkeen;
näen ympärilläni vain kärsimystä, sairaiden ihmisten kärsimystä, eksyneiden ihmisten kärsimystä, köyhien ja väsyneiden ihmisten kärsimystä,
vaikka Gardensissa kukkivatkin Café Ursulan korvapuustien kokoiset ruusut ja vaikka kahvi on hyvää ja vaikka näen Natascha McElhonen livenä elokuvajuhlilla ja se on NIIN KAUNIS ja vaikka sijoitumme pubivisassa kuudenneksi,

ja haluan vastustaa ajatusta tähän paikkaan kyllästymisestä, koska mihin tässä voisi kyllästyä? Jos Edinburghiin voi kyllästyä eikö voi kyllästyä aivan kaikkeen,
itseensä,
sairastamiseen,
kirjoittamiseen
(niin).

Mutta ehkei kuitenkaan koskaan niihin ruusuihin,
kahviin,
pubivisoihin,
siihen, että on joku jonka hartioiden ympärille voi kuvitella kietovansa käsivartensa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti