Ohutta yläpilveä

Keskiviikkona naapurin vanha mies kopistelee persialaismattoa lippalakki päässä tuuletusparvekkeella, aamupäivän tiukka sumu on kertalaakista vaihtunut häpeilemättömään auringonpaisteeseen, veljellä on syntymäpäivä ja äiti on käynyt hakemassa kauppahallista säilykemandariineilla koristellun kakunpuolikkaan, ja minä olen ostanut edellisten päivien aikana niin monta lentolippua että meinaan sekavuuksissani ostaa yhden niistä kahteen kertaan.

 

Perjantaina on pilvistä, taittelen paperista tuohitähden, teen taas liian monta Buzzfeed-testiä kirjoittamista vältellessäni, ja saan viime tipassa yhden työn postiin. 

 

Mitä enemmän kirjoittaa, sitä vähemmän tuntuu, että osaa kirjoittaa. Hahmoni haahuilevat epämääräisten fiilistensä kanssa epämääräisissä maisemissa päätymättä minkäänlaisiin johtopäätöksiin. Miten ne osaisivatkaan, kun en minäkään. Kun yhden tekstin palauttaa, tulee taas masentavan ontto tunne siitä, ettei tehnyt taaskaan parempaa. Eikä varmaan seuraavallakaan kerralla. Eikä sitä seuraavalla. 

 

Mutta parin viikon päästä olen Skotlannissa (kotona, if you will), ja sekavan häkeltyneisyyden - overwhelmed at the sight of grace - lisäksi suren jo sitä, että joudun palaamaankin. Puoliksi tyhjiä ovat lasit, tämäkin, paitsi silloin kun ovat puoliksi täysiä, tai ihan vaan puolillaan.

 

One million dollars

Löydän välillä sähköpostin luonnoskansiosta asioita, jotka olen kirjoittanut joskus vuosi sitten, ja jättänyt julkaisematta. Tässä seuraavassakaan ei ole mitään pointtia, mutta julkaisen sen silti, että saan sen pois ajelehtimasta. Olen kirjoittanut sen residenssissä ollessani. Kuten havaita saattaa, olen käyttänyt aikani taiteellisesti sivistymiseen.

--

Matkustaessani yritän aina käydä museoissa, mutta vitriineissä lojuvat kivet ja puunkappaleet jättävät minut kylmäksi. Sen sijaan saatan seistä minuuttikaupalla halvaantuneen oloisena tuijottelemassa hillohyllyjä Broughton Roadin Tescossa ja hypistellä maustepurkkeja lammasmainen hymy kasvoillani.

Toinen matkailusuosikeistani on paikallisten tv-kanavien selaaminen. Ja niitähän residenssiasunnon digiteeveessä riittää, melkein 900 kappaletta. On hääkanavia ja fitnesskanavia ja islam-kanavia ja parisenkymmentä kristittyä kanavaa, ja koko liuta sellaisia, joissa kyllästyneen näköiset nuoret naiset verkkosukkahousuissa hiplaavat itseään samalla kun puhuvat puhelimeen.

Yksi kanavista näyttää vuorokauden ympäri japanilaistyyppisiä kilpailuohjelmia, joissa hypitään järjettömien esteiden yli, ja lopulta aina pudotaan mutaan tai veteen. Kilpailijoilla on elävä mustekala päässään tai he ovat pukeutuneet koulutytöiksi tai kiinalaisiksi taikureiksi, ja rikkovat päällään kasan tiiliä tai karjuvat kameralle ninjan lailla ennen koitokseen lähtemistään.

Paras näistä ohjelmista on tietenkin Takeshi’s Castle, jonka kaikki haasteet vaikuttavat happotripillä keksityiltä. Takeshin lavasteet on tehty aaltopahvista ja vaahtomuovista ehkä parissa tunnissa, ja kilpailijoita jallittavien ohjelma-avustajien puvut on haettu japanilaisesta halpahallista. Takeshi’s castlessa on riippusilta, jota pommittaa kaksi mariachi-muusikoiksi puettua avustajaa, ja karaoke, jossa vaaleanpunaiseen mustekala-asuun pukeutunut näyttelijä ruiskuttaa mustetta liian kehnosti laulavien kilpailijoiden päälle. 
 
Challenge-kanavan ohjelmistossa on myös japanilaistemppuilujen amerikkalaistunut versio Wipeout, jossa muistetaan korostaa joka käänteessä, että tässä olisi nyt mahdollisuus voittaa one million dollars! Jos kilpailija pääsee yli tästä esteestä, hän on taas askeleen lähempänä one million dollars! Joku heistä saattaa tänä iltana voittaa one million dollars!
 
Juuri tämä on Wipeoutin ongelma, ja tekee siitä väkinäisen ja kaavamaisen. Takeshin kilpailijat eivät ole tulleet voittamaan miljoonaa dollaria. En itse asiassa edes muista, mikä ohjelman pääpalkinto on (ehkä siksi, ettei kukaan koskaan voita sitä). He ovat tulleet hölmöilemään ja putoilemaan mutaan meidän iloksemme sen takia, että fanittavat ohjelmaa ja jollain kieroutuneella (japanilaisella) tavalla nauttivat siitä, että saavat kimmota vesilammikkoon vaahtomuovijäniksen teilaamana. Suurin osa heistä ei pääse alkumetrejä pidemmälle, eivätkä he sitä tavoittelekaan. He tulevat paikalle karatepuvuissa ja baseball-asuissa ja sekoilevat labyrinttien läpi hymy huulillaan, ihan siitä riemusta että saavat olla osana jotain niin älytöntä.

(Toivottavasti. Mistä minä tiedän, jos heidät on pakotettu siihen aseella uhaten.)

Puhelinpylvään henkinen elämä

Tällaisia päiviä, kun ei oikein saa mitään aikaan. Eikä edes muista, mitä pitäisi. Jotain varmaan piti. Silti päätyy lopulta selaamaan Buzzfeediä ja tekemään "Which punk icon are you?"- tai "Which 90s alt-rock guy are you?" -testejä, ja tekemään ne niin monta kertaa että saa itseään miellyttävän vastauksen.
(On kai sekin jonkin aikaansaamista, että päättelee mitä Dr. Pepper -makua täytyy klikata päätyäkseen Michael Stipeen.) 

Jos on oikein kunnianhimoinen, saa lähdettyä kahvilaan. Siitäkin kokee jo melkein voitonriemua, että saa valittua americanon ja cappuccinon väliltä. Puhuttua tarjoilijalle jotain suomea muistuttavaa, ehkä vaikuttamaan etäisesti normaalilta. Luettua päivän Hesarin, tai edes sarjakuvat. Käytyä Ympyrätalon S-Marketissa tappelemassa sirukorttikoneen kanssa. 

Loppuillan päätyy sitten kuuntelemaan samaa musiikkia kuin viisitoistavuotiaana (koska silloin tehtiin oikeaa musiikkia / koska silloin musiikki herätti jonkinlaisia tunteita) ja miettimään, miksei päätynyt Skattalle kahvilaan samaan aikaan kuin Benedict Cumberbatch. Onko kohtalo jotenki niinku mua vastaan. Vai odottaako se vaan parempaa päivää.

Niin sen täytyy olla. Parempaa päivää se odottaa.

Teenpä vielä tämän yhden testin. Which Vladimir Putin are you? 

Päätetty on

On päätettävä, että tästä asiasta ei enää puhuta.

Mikäli asiasta puhutaan, on päätettävä, että sitä ei enää ajatella liikaa.

Mikäli asiaa ajatellaan liikaa, on päätettävä, että sen ei anneta vaikuttaa toimintakykyyn.

Mikäli sen annetaan vaikuttaa toimintakykyyn, on päätettävä, että lakataan kommunikoimasta ulkomaailman kanssa.

Mikäli lakataan kommunikoimasta, on päätettävä,

että voi jumalauta, voidaanko tässä nyt jo tulla johonkin johtopäätökseen?

Mikäli tullaan johtopäätökseen, on tultava toiseen johtopäätökseen, on tultava yläkerrasta, on tultava töistä, on tultava kaupasta, on tultava lentokentältä, on ylipäätään tultava, miten vaikeaa tämä on ymmärtää, täytyykö tämä vääntää teille rautalangasta? Haloo? No nyt se löi taas luurin korvaan.

Mikäli täytyy vääntää rautalangasta, on ainakin ostettava kunnollista rautalankaa.

Starkista on saanut sellaista sopivaa. Vääntyy jännästi mutta ei katkea.

Mikäli katkeaa, on hyvitettävä.

On vietävä kuitti kassalle ja selvitettävä asia harjoittelijan kanssa.

Mikäli ei harjoittelijaa, on luovuttava koko hommasta.

Mentävä kahville. Tehtävä sopimus Jumalan kanssa, ehkä sitten toisenkin. Kuka nyt sattuu olemaan saatavilla.

Mikäli ei satu olemaan saatavilla,

,

,

jätettävä kesken.

(Ja tässä vielä ihmettelen, miksei blogillani ole seuraajia... Olen pahoillani.)